Ilveskoti

Veteraanipolku 3

13600 Hämeenlinna

puh. 03-5706100

Esteettömyys

Esteettömyydessä on kyse kaikkien ihmisten huomioon ottamisesta. Tämä koskee niin rakennettua ympäristöä kuin palveluja, viestintää ja asenteita. Esteettömät ja saavutettavat ratkaisut sopivat kaikille ihmisille.

Ilveskoti valmistui vuonna 1991 ja Ilvesmaja vuonna 1996. Molemmat rakennukset ympäristöineen rakennettiin sotainvalideille, joten jo rakennusvaiheessa otettiin huomioon vammaisten henkilöiden tarpeet esteettömyydestä. Vuosien varrella Ilveskodissa on hoidettu eri tavoin sodassa vammautuneita, myös sotasokeita ja tykistökeskityksissä kuulonsa menettäneitä.

Ilveskodin ja Ilvesmajan ulko-ovet aukeavat automaattisesti. Molempien rakennusten WC- ja kylpytilat ovat esteettömiä. Ilveskodissa on kaksi esteetöntä hissiä. Asiakkaille on varattu etupihalle autopaikkoja, joista pääsy ulko-ovelle on esteetön.

Ilveskodissa on eri puolilla opasteita, joiden avulla asiakkaat voivat suunnistaa oikeisiin tiloihin. Tilojen valaistusta on viime vuosina parannettu. Eri puolilla Ilveskotia, niin sisällä kuin ulkonakin, on levähdyspaikkoja.

Ilveskodin kotisivut kertovat palveluista selkokielellä. Ilveskotiin saa aina yhteyden puhelimella tai sähköpostilla, joten neuvoja ja opastusta on aina saatavilla. Ilveskodin henkilökunta on tottunut kommunikoimaan aisti- ja puhevammaisten henkilöiden kanssa.